Kankaisten Tila

Ajankohtaista


MARJAKESÄ 2012 LÄHESTYY JA KESÄTYÖPAIKAT OVAT AUKI!

Kankaisten Tila on perinteinen kesäretkikohde monille ihmisille jo vuosien ajalta. Tilamme tarjoaa herkullisia marjoja ja muita tuotteita sekä kesäpäiväelämyksen asiakkaallemme. Onnistuneeseen vierailuun tilallamme tarvitsemme iloisen ja ystävällisen, yhteen hiileen puhaltavan henkilökunnan. Mikäli haluat olla mukana tuottamassa ihania kesämuistoja asiakkaillemme -ja itsellesi, hae meille kesätöihin!


KASSA 4 henkilöä, Työssäsi palvelet ja opastat tilan puotiin ja marjamyyntiin tulevia asiakkaita, käytät kassakonetta, vastaat puhelimeen ja huolehdit tilauksista. Eduksi katsomme vähintään 16 vuoden ikää, kuuntelu- ja keskustelutaitoa, oma-aloitteisuutta ja myös ruuhka-aikaan rauhallista ja huomioivaa käytöstä. Työ kestää 5-6 viikkoa ja on osa-aikaista. Työtä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.


KAHVILATYÖNTEKIJÄ 2 henkilöä, Työssäsi palvelet kahvila-asiakkaita kassalla, huolehdit tuotteiden esillepanosta, valmistat kahveja ja muita juomia, tiskaat, huolehdit salin ja keittiön siivoamisesta. Eduksi katsomme vähintään 16 vuoden ikää, oma-aloitteisuutta, vuorovaikutustaitoja, tiimihenkeä, siisteyttä, nopeaa asioiden omaksumista sekä paineensietokykyä. Työ kestää 6 viikkoa ja on osa-aikaista. Työtä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.


KAHVILAN KEHITTÄJÄ/TIIMINVETÄJÄ 1 henkilö, Työssäsi toimit leipurin ja kahvilatyöntekijöiden tiiminvetäjänä, tuot uusia ideoita marjatilan kahvilaan sopivasta tuotevalikoimasta ja vastaat omavalvonnasta. Palvelet kahvila-asiakkaita kassalla, huolehdit tuotteiden esillepanosta, valmistat kahveja ja muita juomia, tiskaat, huolehdit salin ja keittiön siivoamisesta. Eduksi katsomme intoa, aikaisempaa kokemusta kahvilatyöskentelystä, raaka-aine käytön hallintaa, esimiestaitoja, erikoiskahvien valmistustaitoa. Työ kestää 2 kuukautta ja on kokopäiväistä. Työtä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.


PELTO-OPAS 2 henkilöä, Työssäsi mansikkamaalla opastat ja opetat itsepoimintaan tulevia asiakkaita, huolehtit pellon ja mansikkarivien järjestelmällisestä poiminnasta. Eduksi katsomme vähintään 16 vuoden ikää, kykyä hallita suuria ihmismääriä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Työ kestää 3 viikkoa ja on osa-aikaista. Työtä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.


MANSIKKAJUNAKULJETTAJA 2 henkilöä, Työssäsi kuljetat mansikan ja vadelman itsepoimijoita traktorivankkureilla puodilta marjapelloille. Sesongin hiljentyessä myös opastat ja opetat itsepoimintaan tulevia asiakkaita. Edellytämme traktorikorttia. Eduksi katsomme vähintään 16 vuoden ikää, rauhallisuutta, valppautta ja asiakaspalvelutaitoja. Työ kestää 5 viikkoa ja on osa-aikaista. Työtä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.


LEIPURI 1 henkilö, leipomaan kahvilassa tarjottavia ja mukaan myytäviä leivonnaisia. Edellytämme kokemusta ammattimaisesta leivonnasta, ripeyttä ja oma-aloitteisuutta. Työ kestää 6-8 viikkoa ja on kokopäiväistä. Työtä on myös viikonloppuisin. Palkka on maatalousalan tes:n mukainen.

 
Lähetä vapaamuotoiset hakemukset 6.2. mennessä osoitteella

Kankaisten Tila
Kankaisten Kylätie 58
13270 Hämeenlinna


Kylmäpuristettua mustaviinimarjamehua on edelleen saatavissa ympäri vuoden. Se on laimennettavaa 1:6 ja puolen litran pulloissa. 12 pll maksaa 50 € ja 4 pll 20 €. Soita Pirkolle 0500-485441 ja sovi noutoaikasi.

 

Puh. 03 - 653 6666 (käytössä ainoastaan kesäisin)
Gsm. 050 - 561 3399 Mika
Gsm. 0500 - 485 441 Pirkko

Sijaintimme:

Hämeenlinnan Idänpäästä
10-tietä 5,7 km Lahteen päin,
minkä jälkeen opasteet
johdattavat perille.

Kankaisten Tila

  Kankaisten Tila  

 

Kankaisten tila | Kankaisten kylätie 58, 13270 Hämeenlinna | sähköposti: tila (ät) kankaistentila.fi | puh. 0500-485441 Google Maps